Pitkästä pitkästä aikaa ehdin kirjoittelemaan tänne. Onneksi alkoi kesäloma,vaikkakin tämä viikko pitää aikamoista kiirettä. Aamulla käytin Elmon ell:ssä saamassa madotuksen,kun on viikonloppuna toi Tallinnan näyttely. Kun vihdoin ja viimein sain ruokalautasen eteeni,niin kadulla huhuilee joku tyttö nahkiksen kanssa. Ja Elmo pyörii siinä ympärillä!! 

Uskomatonta,pihalla portit kiinni. Ei muuta kuin panta mukaan. Ja tietty kun Elmo äkkäsi minut,niin sai jalat alle. Lukemattomia ajatuksia ehti pyöriä mielessä. Ja tämä oli neljäs kerta. Viime lauantaina ja sunnuntai-iltana samat jutut. Sunnuntaina tosin metsästettiin Elmoa yöllä:0

Siinä ihmetellessäni miten saan Elmon kiinni ja mistä se on päässyt karkuun,tuo tyttö nahkiksen kanssa sanoi,että Elmo hyppäsi takapihan aidan yli. Kovasti kyllä hämmästelin sitä. Sain kuin sainkin Elmon houkuteltua luokseni ja vein sisään. Läksin nyt kolmatta kertaa kiertämään pihaa ja tarkistamaan aitaa. Ilmeisesti olen katsellut yläilmoihin,koska reikä löytyi aidan alakulmasta. Näytti aivan siltä kuin siitä olisi leikattu pala pois. Mutta selkeät jäljet mistä tuo kaveri on mennyt. Hätäapuna kottikärryt siihen nojalleen,kunnes tuo isäntä tulee töistä.

Toivottavasti tämä oli vilpertin viimeinen karkumatka. Nyt kyllä hymyilyttää,mutta ei esim.yöllä kun etsii koiraa sydän sykkyryllä.

Näin vauhdikkaasti meillä aloitettiin kesäloma.

Aurinkoista kesää kaikille.

Päivi, Topi ja Elmo